Osakeuutiset syksy 2022

osakesijoitus.com osakeuutiset osakekatsaus

Osakeuutiset syksyltä 2022 kertovat siitä, mitä suomalaiselle yrityskentälle kuuluu ja mihin ehkäpä kannattaa sijoittaa ja mihin ei. Lopulliset sijoituspäätökset jäävät aina sijoittajan itsensä tehtäväksi, sillä päätöksentekoon vaikuttaa muun muassa riskinhallintakyky ja -halukkuus.

Lue tästä postauksesta osakekatsaus ja muut vinkit syksyn sijoittamiseen!

Osakeuutiset ovat aina sen hetken näkemys tilanteesta

Osakekatsauksia ja sijoitusvinkkejä luetaan netistä paljon ja tarjonta pyrkii vastaamaan kysyntään. Ei siis ihme, että eri sivustoilla julkaistaan pelkän datan lisäksi myös arvioita siitä, mihin mikäkin osake voisi kehittyä. Osto- ja myyntivinkit ja kehoitukset peilaavat kuitenkin aina artikkelin kirjoittajan näkemystä, eivätkä osakeuutiset ole välttämättä yhtään enempää oikeassa kuin vaikkapa veikkausvinkitkään!

Osakekatsauksiin voi kuitenkin perustaa myös omat sijoituspäätöksensä kunhan tietää mitä tekee. Vinkeistä voi valita ne, jotka sopivat omaan portfolioon ja osakkeen kurssivaihteluita seuraamalla voi tehdä oman arvion siitä, kannattaako ostaminen tai myyminen vai ei.

Osakeuutiset ja -katsaukset kuvaavat aina sitä hetkeä, jolloin ne on kirjoitettu. On hauskaa lukea netistä vanhoja osakekatsauksia ja tarkistaa onko niissä esitetyillä vinkeillä perää vai ei. Osa on mennyt hyvin pieleen, mutta toisinaan vinkkejä noudattamalla olisi tienannut paljon rahaa. Suhtaudu siis osakevinkkeihin, kuten tämän artikkelin nostoihin aina varauksella ja harkintaa käyttäen!

Syksyn 2022 osakemarkkinatilanne

Lokakuussa 2022 osakemarkkinoilla tapahtuu paljon, sillä iso määrä suomalaisia pörssiyhtiöitä sai valmiiksi ja julkaisi kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen raportit. Tulosvaroituksia satelee päivittäin, sillä sellainen on pakko julkaista viivytyksettä mikäli näyttää siltä, että yrityksen tulevaisuudennäkymät tai taloudellinen asema on kehittynyt eri tavalla kuin ennakoitu.

Lokakuussa 2022 tulosvaroituksia antoikin muun muassa Verkkokauppa.com, Aktia, SRV ja Optimed. Yleisesti ottaen tulosvaroitusten syynä oli se, että näkymiä vuodelle 2022 laskettiin. Huonoon tulokseen vaikuttaa eri toimialoilla eri asiat, mutta yleinen maailmantilanne ja hieman yllättäen alkanut raju ja pitkittynyt sota vaikuttavat myös suomalaisten käyttäytymiseen. Pandemia iski rajusti, eikä suomalaisten ostovoima tai halu kuluttaa ole kovin korkea.

Myös esimerkiksi asuntosijoittaminen on pienentynyt viime kuukausien aikana ja on jopa uutisoitu, että yhä useampi suomalainen valitsee omakotitaloasumisen sijaan rivitaloasumisen. Nousseet lainanhoitokulut, mutta myös sähkö- ja muut laskut vaikuttavat siihen, että asuminen on pakko järjestää hieman järkevämmin kuin ennen.

Lainamarkkinat eli rahalainojen osto ja myynti ovat niin ikään muuttuneet nyt kun Euribor on vuosien jälkeen taas plussan puolella. Pankit joutuvat maksamaan yhä korkeampaa korkoa rahan saamiseksi Euroopan keskuspankilta. Nämä korot heijastetaan suoraan kuluttajien luottoihin, joten kesän ja syksyn aikana yhä useampi pankki on joutunut nostamaan myös omia korkojaan.

Mihin sijoittaa vuonna 2022?

Kun katsotaan pelkkiä osakemarkkinoita, on sijoittaminen edelleen vuonna 2022 kannattavaa, kunhan tietää mihin sijoittaa ja millä aikajänteellä. Osakkeiden tuotot ovat laskeneet, mutta toisaalta halpojen osakkeiden ostaminen kannattaa pidemmällä aikavälillä.

Hyviä osakevinkkejä 2022 ovatkin:

  • Valmet
  • Cargotec
  • Olvi
  • eQ

Näistä Valmet on kasvattanut tilaustensa määrään vuoden 2022 aikana ja liikevaihto on ollut tasaisessa kasvussa. Myös EBITA on kasvanut. Cargotec puolestaan teki kevään toisella puoliskolla ennätystuloksen vaikka kesäkuu tavallisesti onkin jo hieman hiljaisempaa aikaa. Olvi on yllätys yllätys noussut vahvan kysynnän vuoksi ja näin se on ollut kasvussa koko vuoden 2022. eQ on puolestaan ollut vahvassa kasvussa jo oikeastaan vuoden ajan.

Suomalaiset osinkoa maksavat osakkeet ovat niin ikään aina hyvä valinta sellaiselle sijoittajalle, joka mielellään kerää osinkotuloja. Osakkeen ostohetki vain kannattaa ajoittaa niin, että suunta on ennemmin ylöspäin kuin alaspäin. Osakesijoittamiseen liittyy siltikin aina riski!