Lopeta vuokratuoton laskeminen – liity uuteen ASO-jonoon!

osakesijoitus asuntosijoitus aso vuokratuoton laskeminen

Vuokratuoton laskeminen tai arviointi on hyvä keino tehdä päätöksiä sijoitusmielessä ostettavan asunnon hankintaan liittyen. Sijoitusasunto tai oma omistusasunto saattaa helpottaa taloustilannetta, sillä näin toiselle maksettavan vuokran määrä vähenee ja voidaan saada tarvittavia lisätuloja.

Omistusasuminen tai sijoitusasunto voi olla kuitenkin myös huono idea. Näin on ennen kaikkea silloin, kun asuntolainan määrä on kohtuuton tai sijoitusasunnossa jää tyhjiä kuukausia vuokralaisten väliin. Vuokralla asumisessa on niin ikään omat ongelmansa ja riskinsä.

Tässä postauksessa esittelemmekin toisenlaisen vaihtoehdon asua ilman omistusasumisen riskejä ja vuokralla asumisen epävarmuutta. Se on ASO-asunto. Lue tämä postaus ja kuulet siitä lisää!

Mikä on ASO-asunto?

ASO-asunto eli niin sanottu asumisoikeusasunto on asumisoikeusyhtiön kautta hankittava asunto, jonka saa käyttöönsä pienellä pääomalla. Asunnosta tulee maksaa esimerkiksi 15 000 euron alkupääoma, jonka jälkeen asunnossa saa asua halutessaan loppuelämänsä. Kuukausitasolla asunnosta maksetaan käyttövastiketta, joka on suuruudeltaan esimerkiksi hieman alueen markkina-arvon vuokrasummaa pienempi.

Asumisoikeuslaki tuli vuonna 1990 vastauksena 1980-luvun lopun korkeille vuokrahinnoille. Säätiöitä tai yhtymiä, jotka asuntoja tarjoavat on paljon, mutta kaikista suurin on Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy. Asunnot jaetaan jonon perusteella. Jonoon voivat liittyä kaikki yli 18-vuotiaat ja numeroita jaetaan yhtiö-, mutta myös kuntakohtaisesti. Pahimmillaan asuntoa voi joutua jonottamaan vuosikymmeniä.

Asumisoikeusasunnot ovat olleet pitkään kalliimpia, kuin vuokra-asunnot. Pääkaupunkiseudulla jono on myös ollut hyvin pitkä ja esimerkiksi vastikään jaettiin asuntoja ihmisille, jotka liittyivät jonoon jo 1990-luvun alussa. Jonotilanne HASO:lla on katastrofaalinen. Nyt, vuonna 2022 tilanne on hieman muuttumassa, sillä omistus- ja vuokra-asuntojen hinnat ovat korkealla ja ASO-jono puolestaan ollaan tyhjentämässä kokonaan. Pian nuoretkin voivat saada asumisoikeusasunnon pääkaupunkiseudulla!

Kannattaako asua vuokralla tai ostaa vai valita ASO?

Sijoittaminen on riskibisnestä. Myös oman asunnon ostamiseen liittyy se riski, että mitä jos tulot vaikkapa romahtavat tai asunnolle käy jotain. Remontit ja muut tulee aina maksaa omasta pussista.

Vuokra-asuminen saattaa kuukausitasolla maksaa saman verran, kuin omistusasuminenkin, mutta siihen liittyy vähemmän velvollisuuksia, mutta myös toisaalta vähemmän oikeuksia. ASO-asuminen sijoittuu näiden kahden välimaastoon.

ASO-asumisessa on paljon hyvää. ASO-asunto on aina muuttovalmis koti ja niiden sijainnit ovat aina keskeisellä paikalla. Asunnon saa käyttöön suhteellisen edullisesti ja asumisoikeutta voi käyttää lainan vakuutena.

Asumiskulut ovat aina kohtuulliset ja säästävät rahaa muuhun. Asuntolainaa ei tarvita, mutta asukasta ei voida häätää pois kuten vaikkapa vuokralla asujaa.

ASO-asunnossa ei ole ikinä jälleenmyyntiriskiä ja asuntoa voi vaihtaa mikäli vaikkapa perhetilanne muuttuu. Asukkaan ei myöskään tarvitse tehdä kunnossapitoremontteja ja asuntoon voi tehdä kohtuullisia muutoksia omalla luvalla.

Kaiken kaikkiaan ASO-asuminen on helppoa elämistä, joka asettuu johonkin omistamisen ja vuokraamisen välimaastoon. Voimme suositella sitä tilanteessa, jossa vuokralla ei halua asua, mutta jossa kokonaan oman ostaminen ei ole niin ikään vaihtoehto.

Vuokratuoton laskeminen on tärkeää mikäli harkitsee asuntosijoittamista

Mikäli päädyt ostamaan sijoitusasunnon omaan tai sijoituskäyttöön, on vuokratuoton laskeminen äärimmäisen tärkeää. Myös laina kannattaa neuvotella hyvin etenkin tilanteessa, jossa on todennäköistä, että lainojen korot vain nousevat tulevaisuudessa.

Asuntosijoitus on mahdollista tehdä ASP-lainalla, mikäli asunto jää omaan käyttöön. Selvitä ASP-vaihtoehto ja muut rahoituksen vaihtoehdot. Mikäli toteat, että vuokratuotto on todennäköisesti riittävän hyvä tai että oman ostaminen kannattaa, voi omistusasunnolla kerryttää omaisuutta vakuuden vapautuessa pikku hiljaa.

Tee kuitenkin sijoituspäätökset aina järkevästi ja huolella. Näin vältät ongelmat myös tulevaisuudessa mikäli elämäntilanteesi tai muut olosuhteet muuttuvat!


Muuta luettavaa muualta

Google Pay – kätevä tapa maksaa ostoksia

Google Pay Suomi on helppo ja kätevä tapa maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa. Google Pay maksaminen onnistuu sadoissa sovelluksissa ilman maksutietojen ilmoittamista. Maksa liikennevälineessä, tilaa ruokaa tai osta lippu uuteen teatteriesitykseen yhdellä napautuksella. Se onnistuu, jos näet Buy with Google Pay -painikkeen.

Garmin Venu 2 GPS – Älykello jolla voi soittaa ja paljon muuta

Garmin Venu 2 Plus GPS-älykello, jolla voit soittaa puheluita sekä käyttää yhteensopivan älypuhelimen virtuaaliavustajaa tekstiviestien lähettämiseen, kysymysten esittämiseen, jne.