Marraskuussa Nordnetin suomalaisasiakkaat kevensivät kotimaisia pörssiosakkeita arvo-osuustileiltä 45 miljoonalla eurolla. Osakesäästötileille kotimaisia pörssiosakkeita netto-ostettiin kahdella miljoonalla eurolla. Suomalaiset yksityissijoittajat kasvattivat omistuksiaan selvästi ulkomaisissa pörsseissä.
Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto väheni vuodentakaisesta marraskuusta 4,0 prosenttia. Kaupankäynti kuitenkin nousi lokakuun euromääräisestä aktiviteetista 11,2 prosenttia. Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 5,6 prosenttia. Pörssin kappalemääräinen kaupankäynti vilkastui myös viime kuuhun nähden 8,4 prosenttia.
Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) kautta kauppoja toteutettiin euromääräisesti 30,5 prosenttia viime vuoden marraskuuta enemmän. Kauppamäärissä yksityissijoittajien aktiviteetti nousi lokakuusta 11,3 prosenttia Nordnetin ollessa edelleen yksityissijoittajien suurin online-välittäjä 10,3 prosentin osuudellaan kauppojen kappalemäärästä.
Kaupankäynti vilkastui ja ulkomaisten pörssien suosio kasvoi
- Marraskuussa Nordnetin suomalaisasiakkaiden kauppa-aktiviteetti oli odotetusti korkeammalla tasolla kuin lokakuussa. Kaupankäynti lisääntyi etenkin kansainvälisille markkinoille. Ulkomaisissa pörsseissä toteutettiin suomalaisten yksityissijoittajien netto-ostoja jopa 40 miljoonalla eurolla ja erityisesti autosektorin yhtiöt olivat vilkkaasti vaihdettuja Volvo Carsin ja Teslan viitoittaessa tietä. Kaikkiaan marraskuu oli kauppa-aktiviteetilla mitattuna ajoittain verrattavissa jopa kuluvan vuoden alun vilkkaimpiin ajanjaksoihin, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
Omikron ei ole vielä aiheuttanut ostoryntäystä
- Marraskuun lopussa omikronista käynnistynyt kurssiturbulenssi kasvatti varovaisuutta, mutta vain maltillisesti. Kauppatilastojen valossa pandemian käänne vaikuttaisi olevan hallittavaksi koettu riski, sillä Helsingin pörssissä vastikään nähty vajaan neljän prosentin lasku on jäänyt rajalliseksi verrattuna viime vuonna tilapäisesti koettuun vajaan 40 prosentin laskuun. Osaltaan osakkeiden kiinnostavuutta on tukenut viimeaikainen inflaatio, joka on tehnyt pankkitilille säästämisestä entistäkin heikkotuottoisempaa ostovoiman kehityksen näkökulmasta, jatkaa Tuppurainen.
- Marraskuun kolmen viimeisen pörssipäivän aikana Nordnetin suomalaisasiakkaat kevensivät osakepainoa Helsingin pörssissä maltillisesti noin neljällä miljoonalla eurolla. Omikronin vuoksi sijoittajakansa ei siis ole vielä iskenyt reipasta ostovaihdetta päälle, taustoittaa Tuppurainen.
Sampoa, Nestettä ja listautujia ostettiin
- Sampo oli Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa marraskuun netto-ostetuin osake kymmenen miljoonan euron lisäyksellä. Yhtiö on myös noussut eri osakesäästötilien määrällä mitattuna omistetuimmaksi osakkeeksi. Tämä viestii siitä, että nykyisessä markkinatilanteessa moni sijoittaja haluaa painottaa ennustettavaa osinkovirtaa. Helsingin pörssin suuryhtiöistä ostokiinnostusta herätti myös 35 prosenttia kurssihuipuistaan laskenut Neste. Lisäksi useat syksyn listautujat kiilasivat kymmenen netto-ostetuimman joukkoon marraskuussa, sanoo Tuppurainen.
Lähtökohdat viittaavat vilkkaaseen vuodenvaihteeseen
- Vuodenvaihteen lähestyessä salkkuja tyypillisesti muokataan uuteen asentoon niin verotuksen kuin myös tulevan vuoden näkymien ja osinkosijoitusten mukaan. Perinteisesti joulukuu on ollut myös vilkas uusasiakaskuukausi. Tämä vuosi tuskin muodostaa poikkeusta pankkitalletusten reaalituoton kärsiessä inflaatiosta, kun samaan aikaan Helsingin pörssin yhtiöiltä voi odottaa ensi vuodelta mahdollisesti jopa ennätyksellistä osinkopottia, ennakoi Tuppurainen.
Lisätietoja antaa: Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi
Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola)
Marraskuu 2021 | Marraskuu 2020 | Muutos ed. | Lokakuu 2021 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Vaihto (EUR) | % | Vaihto (EUR) | vuoteen | Vaihto (EUR) | kuukauteen |
Nordnet | 1 654 758 747 | 6,07 | 1 488 315 478 | +11,2 % | 1 552 228 347 | +6,6 % |
Danske Bank | 787 769 368 | 2,89 | 497 137 997 | +58,5 % | 587 456 390 | +34,1 % |
Nordea | 2 362 961 375 | 8,67 | 1 307 935 743 | +80,7 % | 1 326 338 671 | +78,2 % |
Pohjola | 342 171 669 | 1,26 | 649 975 475 | -47,4 % | 287 957 262 | +18,8 % |
Yhteensä | 5 147 661 159 | 18,89 | 3 943 364 693 | +30,5 % | 3 753 980 670 | +37,1 % |
OMXH Vaihto (yhteensä) | 27 249 005 672 | 100 | 28 390 689 936 | -4,0 % | 24 498 206 040 | +11,2 % |
Marraskuu 2021 | Marraskuu 2020 | Muutos ed. | Lokakuu 2021 | Muutos ed. | ||
Välittäjä | Kaupat (kpl) | % | Kaupat (kpl) | vuoteen | Kaupat (kpl) | kuukauteen |
Nordnet | 648 189 | 10,25 | 659 428 | -1,7 % | 591 927 | +9,5 % |
Danske Bank | 82 149 | 1,30 | 76 103 | +7,9 % | 84 580 | -2,9 % |
Nordea | 450 680 | 7,12 | 415 904 | +8,4 % | 388 302 | +16,1 % |
Pohjola | 133 165 | 2,11 | 180 649 | -26,3 % | 115 924 | +14,9 % |
Yhteensä | 1 314 183 | 20,78 | 1 332 084 | -1,3 % | 1 180 733 | +11,3 % |
OMXH Kaupat (yhteensä) | 6 325 860 | 100 | 5 993 094 | +5,6 % | 5 835 420 | +8,4 % |
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto
Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – marraskuu 2021
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Sampo | 8 586 044 | Nordea | -17 294 043 | |
Neste | 7 187 193 | Nokia | -10 545 351 | |
Norrhydro | 7 073 461 | Metso Outotec | -7 300 523 | |
Citycon | 5 516 525 | Harvia | -6 515 237 | |
YIT | 3 208 184 | UPM | -5 420 233 | |
SSAB B | 2 955 627 | Qt Group | -3 299 497 | |
Duell | 2 906 469 | Kone | -3 220 933 | |
Cargotec | 1 915 126 | Orion B | -2 751 886 | |
Finnair | 1 852 681 | Telia | -2 638 490 | |
Lemonsoft | 1 602 452 | Elisa | -2 288 003 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto
Taulukko 3. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – marraskuu 2021
Ostetuimmat osakkeet | Myydyimmät osakkeet | |||
Yhtiö | Netto-ostoarvo (EUR) | Yhtiö | Nettomyyntiarvo (EUR) | |
Neste | 2 029 385 | Harvia | -2 993 724 | |
Sampo | 1 892 997 | Nordea | -2 313 597 | |
Tokmanni | 1 750 172 | Metso Outotec | -2 208 316 | |
Kone | 1 613 662 | Nokia | -855 399 | |
Qt Group | 1 184 505 | Fortum | -609 784 | |
Norrhydro | 935 643 | Valmet | -589 092 | |
YIT | 728 994 | Nokian Renkaat | -534 933 | |
Citycon | 702 004 | Oma Säästöpankki | -504 339 | |
Nightingale Health | 643 665 | UPM | -399 337 | |
Lemonsoft | 625 105 | Tecnotree | -375 650 |
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto
Muuta luettavaa muaalta:
Mikä on tubettaja?
Tubettaja tuottaa videosisältöä verkkoon yksin tai ryhmässä YouTube-videopalveluun, jonne sisältö suosituimpana suoratoistovideopalveluna useimmiten ladataan. Monet tubettajat tekevät videoita työkseen, sillä he saavat videoiden katseluista tuloja. Moni tubettaja saa tulonsa kaupallisesta yhteistyöstä tai videoissa pyörivistä mainoksista. Kaikki tubettajien tulot ovat veronalaista tuloa ja niistä pitää maksaa veroa.
Suomi sodassa
Toisesta maailmansodasta on vierähtänyt kymmeniä vuosia, ja sodan aiheuttavat haavat ovat jo suureksi osaksi unohtuneet- samalla myös sotaveteraanit ovat poistuneet suureksi osaksi keskuudestamme. Tästä huolimatta sotahistoria.fi sivusto ylläpitää tarinoita ja historianlehtiä siitä, kun jatkosota alkoi, oli Lapin sota ja yleensäkin ajasta kun Suomi oli sodassa. Tarkoituksena ei ole piirtää mitään kaunistelevaa muistoa, vaan kertoa asioista siten kun ne olivat, kymmeniä vuosia sitten, maamme sotiessa ylivoimaista vihollista vastaan.
Junat Kartalla
Junat kartalla -sovelluksella näet missä junat kulkevat realiajassa.