Onni – taito – ajoitus – vai tieto ja data – mikä ohjaa tekemistämme

Jokainen on oman onnensa seppä (lat. Faber est suae quisque fortunae) on tunnettu latinalaisperäinen lentävä lause. Sen sanoi kenties painavimmin alkujaan antiikin roomalainen poliitikko Appius Claudius Caecus, sittemmin siitä on tullut lentävä lause liittyen onneen ja omaan tekemiseen. Mutta kumpaan me itse luotamme enemmän, omaan tekemiseen vai onneen? Esimerkiksi Suomessa monet kansalaisista näkevät loton ja vastaavat onnenpelit ainoana tietä rikkauksiin, toiset lukeva päivän horoskoopin avuksi omiin päätöksiin… mutta se, mikä ohjaa päätöksemme ei ole koskaan yksinkertainen asia. Jokaiseen päätökseen liittyy niin meidän omat ajatuksemme, oma historiamme sekä luonnollisesti se ympäristö missä olemme, ja oma sosiaalinen toimintamme.

Onnellisuus on kuitenkin eri asia kuin menestys, ja arjessa me tarvitsemme menestyksen lisäksi myös onnistumisia. Ja tältä osin viimeaikainen onnellisuustutkimus kertoo selkeää kieltään: Onnellisuutta emme saavuta takomalla ulkoista maailmaa kuin rautaa. Niin kauan kuin etsimme onneamme jonkin suorituksen päässä häämöttävänä palkintona olemme kuin rottia, jotka juoksevat oravanpyörässä kohti edessä killuvaa juustopalaa: saalis on aina seuraavan ponnistuksen takana.

Osakesijoitus osakesijoittaminen aloittaminen

Me teemme itse päätöksemme – vai teemmekö

Meidän tekemiämme päätöksiä voidaan katsoa monesta näkökulmasta – mutta tosia on, että suurimman osa päivittäisistä päätöksistä teemme ilman tietoista ajattelua – automaattisesti. Joka päivä siitä hetkestä lähtien kun me heräämme, siihen hetkeen asti kunnes menemme nukkumaan, kohtaamme me lukemattomia tilanteita, joissa meidän täytyy tehdä päätöksiä. Toisinaan kyseinen päätös on melko helppo: Mitä pukisin päälleni tänään? Mitä söisin tänään? Mutta toisinaan päätöksen tekemiseen kahden tai useamman vaihtoehdon välillä voi liittyä tärkeitä elämää muuttavia tekijöitä. Akateemisen psykologian piirissä on perinteisesti suhtauduttu skeptisesti siihen, miten ihmiset selittävät päätöksiään: selityksiä ei pidetä vain epäluotettavina vaan suorastaan tekaistuina. Päätösten selittämisen on lisäksi todettu vaikuttavan häiritsevästi itse päätöksentekoprosessiin.

Hyvät ja huonot tavat ovat kiehtoneet filosofeja ja tutkijoita kautta aikojen. Aristoteleen mielestä ”Ihmisistä tulee hyviä, toisista tapojensa mukaisesti ja toisista opetuksen seurauksena.” Hänen mielestään tavat ja tottumukset olivat vastuussa. Cicero kutsui tapoja ”toiseksi luonteeksi”. Tavat ovat siis askarruttaneet ajattelijoiden ja toimijoita jo vuosisatojen ajan. Aivotoimintaa tapojen taustalla on tutkittu enemmän ja enemmän viime vuosikymmeninä. Tavat syntyvät, koska aivot etsivät jatkuvasti tapoja säästää vaivaa ja energiaa. Aivot yrittävät tehdä melkein mistä tahansa toiminnasta rutiinin ja tottumuksen, koska ne antavat aivojemme ja mielemme rauhoittua useammin. Tämä energiaa säästävä, sisäänrakennettu malli aivoissa on valtava etu. Tehokkaiden aivojen avulla voimme ”lopettaa” jatkuvan tietoisen ajattelun peruskäyttäytymisestä ja säästää energiaa muihin, haastavampiin toimintoihin.

Kerran opitut tavat eivät koskaan katoa täysin. Ne on ”ohjelmoitu” aivojemme rakenteisiin. Se on meille valtava etu, koska olisi aika raskasta, jos joutuisimme opettelemaan vaikkapa tauon jälkeen aina uudelleen ja uudelleen esimerkiksi ajamaan autoa. Ongelma muutoksen suhteen on kuitenkin se, että aivosi eivät pysty erottamaan huonoja ja hyviä tapoja. Eli huonotkin tapasi pysyvät aivoissasi ja odottavat oikeita vihjeitä ja palkintoja ilmestyä taas toimintaasi.

Mitä sitten onni on?

Onni on positiivista ajattelua ja kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä, että lasissasi on vettä, vaikka se on puolillaan. Onnellisuutta on pidetty hieman vaikeasti määriteltävänä asiana, kun taas onni – merkityksessä tuuri – on nähty varsin yksiselitteisesti. Viime vuosien tutkimusten perusteella asiaan liittyy enemmän sävyjä kuin aiemmin on ajateltu. Psykologiassa on jonkin verran tutkittu ihmisten käsityksiä onnesta (englanniksi luck) ja sen vaikutusta ihmisten elämään. Onni on perinteisesti määritelty ihmisen ulkopuolella olevaksi, vaihtelevaksi tekijäksi, jota ei voi kontrolloida. Tutkimusten perusteella ihmiset eivät kuitenkaan koe asiaa aivan siten. Esimerkiksi uhkapelien pelaajilta on kysytty heidän käsityksiään onnesta, jolloin he yleensä tekevät eron onnen ja sattuman välille. Menestys pelissä liittyy heidän mukaansa kolmeen tekijään: sattumaan, onneen ja taitoon. Sattuma liittyy ulkoisiin tekijöihin, ja onni puolestaan tuntuu liittyvän enemmän ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Jotkut ovat onnekkaita ja jotkut vähemmän onnekkaita (Pritchard, Smith, 2004).

Neljä menetelmää tuurin parantamiseksi

Englantilainen psykologi Richard Wiseman (2003) on tutkinut aiempaa perusteellisemmin sitä, miten itseään onnekkaina pitävät ihmiset eroavat epäonnisina itseään pitävistä ihmisistä. Hänen kirjansa Onnen tekijät – Neljä menetelmää tuurin parantamiseksi on ilmestynyt myös suomeksi joitain vuosia sitten.

Wiseman kertoo tarinan siitä, miten hän kiinnostui aiheesta. Ennen akateemista uraansa hän toimi ammattitaikurina, ja taitojaan hän silloin tällöin käyttää edelleen. Eräällä yleisöluennolla Wiseman suunnitteli tekevänsä seuraavanlaisen tempun: hän lainaisi joltain kuulijalta kymmenen punnan setelin, ottaisi esiin kaksikymmentä kirjekuorta ja pyytäisi kuulijaa laittamaan setelin johonkin kuorista. Sen jälkeen Wiseman sekoittaisi kuoret uuteen järjestykseen ja pyytäisi samaa kuulijaa valitsemaan kuoren, jossa hän uskoi setelin olevan. Sen jälkeen hän polttaisi loput kuoret. Niiden palaessa hän aukaisisi valitun kuoren ja antaisi setelin takaisin hämmästyneelle kuulijalle.

Luennolla Wiseman lainasi setelin nuorelta naiselta, joka valitsi hetkeäkään epäröimättä juuri oikean kuoren. Yleisö oli hyvin innostunut ja vaikuttunut dramaattisesta tempusta, mutta nainen ei vaikuttanut lainkaan hämmästyneeltä. Wiseman kysyi naiselta, mitä hän ajatteli tapahtuneesta. Hän vastasi, että sentapaisia asioita tapahtuu hänelle jatkuvasti. Hänellä on ollut paljon hyvää onnea niin työasioissa kuin yksityiselämässä. Hän sanoi, ettei hän oikein tiedä, miksi niin tapahtuu. Hän piti itseään hyvin onnekkaana. Wiseman kysyi yleisöltä, oliko paikalla muita hyvin onnekkaita ihmisiä. Eräs kuulijoista nosti kätensä. Eräs toinen puolestaan kertoi olevansa aivan äärettömän epäonninen. Tekeepä hän mitä tahansa, asiat aina epäonnistuvat. Hän oli varma siitä, että hänen setelinsä olisi palanut poroksi.

Keskustelu herätti Wisemanin mielenkiinnon onnesta ja onnekkuudesta. Hän aloitti tutkimuksen, jossa hän vertaili kahta ryhmää ihmisiä, joista toiset kokivat olevansa hyvin onnekkaita ja toiset äärimmäisen epäonnisia. Hyvin onnekkaat ihmiset saattoivat jatkuvasti voittaa arpajaisissa tai olivat onnekkaita muilla elämän alueilla. Epäonniset ihmiset puolestaan kokivat lähes kaiken heidän elämässään menevän pieleen. Wiseman tutki, miten ryhmät erosivat toisistaan, olivatko onnekkaat esimerkiksi älykkäämpiä kuin epäonniset tai oliko heillä esimerkiksi joitain parapsykologisia kykyjä

Älykkyyden suhteen ryhmät eivät eronneet toisistaan eivätkä myöskään ennustamiskykyjensä suhteen. Jälkimmäistä asiaa tutkittiin niin, että koehenkilöitä pyydettiin ennustamaan seuraavan viikon lottonumerot. Yli 700 koehenkilöstä 36 voitti jotain ja voittajia oli kutakuinkin sama määrä molemmissa ryhmissä. Kukaan ei voittanut suurta summaa. Kaksi henkilöä – toinen onnekas, toinen epäonninen – voitti viisikymmentä puntaa. Lottokokeessa ryhmät kuitenkin erosivat yhden asian suhteen huomattavasti toisistaan. Suurin osa hyväonnisista nimittäin odotti voittavansa lotosta toisin kuin epäonniset, jotka eivät uskoneet voiton mahdollisuuksiinsa. Tutkimuksen jatkuessa esiin tuli muitakin seikkoja, joiden suhteen ryhmät erosivat huomattavasti toisistaan.

Hyväonniset ihmiset näyttävät eroavan epäonnisista ihmisistä neljän asian suhteen:

  1. Hyväonniset luovat enemmän mahdollisuuksia onnekkaisiin sattumiin.
  2. He luottavat intuitioonsa.
  3. He odottavat tulevaisuudelta hyvää.
  4. He näkevät epäonnessaan myönteisiä puolia.