Osakesijoittaminen – aloittamisen ABC

Osakesijoitus osakesijoittaminen aloittaminen

Osakesijoittaminen eli sijoittaminen suoriin osakkeisiin on suosittua ja saattaa tulla ajankohtaiseksi vaikka silloin, kun palkasta jää ylimääräistä rahaa tai rahastosijoittamisesta haluaa kehittyä eteenpäin. Osakesijoittaminen voi olla ainoa sijoitusmuoto tai sen voi ottaa osaksi omaa salkkua, sillä siinä on selkeästi omat hyvät ja huonot puolensa.

Osakesijoittamistakin on erilaista, mutta tässä postauksessa keskitymme niistä siihen, joka on tavalliselle suomalaiselle yleisintä eli ”osta ja pidä”. Mutta miten osakesijoittamisessa pääsee alkuun? Lue tämä postaus ja saat parhaat vinkit!

Osakesijoittaminen – mitä se on?

Osakesijoittaminen on sitä, että sijoitetaan osakeyhtiöiden osakkeisiin. Sijoitus tehdään suoraan ostamalla tietty määrä osakkeita toisin kuin vaikkapa rahasto- tai indeksisijoittamisessa. Sijoittaa voi pörssiyhtiöihin tai muihin listattuihin tai listaamattomiin yrityksiin.

Osakesijoittamisen riskitaso on korkea siksi, koska tietyn yhtiön osakkeen arvon muutos vaikuttaa suoraan siihen, paljonko sijoittajan osakkeen arvo on. Riskin kanssa tulee kuitenkin aina mahdollisuus rikastua, joten tästä syystä osakesäästäminen on niin suosittua kuin se on.

Yleisimpiä sijoituskohteita suomalaisilla sijoittajilla ovat suomalaiset osakkeet, mutta yhtä lailla voi ostaa myös ulkomaalaisia kohteita. Osakkeiden säilytys käy joko arvo-osuustilillä tai osakesäästötilillä. Kerromme valinnasta lisää myöhemmin tässä postauksessa!

Kuinka aloittaa sijoittaminen?

Osakesijoittamisen aloittaminen kannattaa tehdä niin, että tutustuu ensin aiheeseen vaikkapa lukemalla blogeja tai kirjoja tai katselemalla netistä videoita. Itse periaatteen saa selväksi hyvin netin materiaaleilla, vaikka varsinaisia sijoitusvinkkejä ei välttämättä suoraan kannatakaan napata talteen.

Kun tiedät mitä osakesijoittaminen on, ja olet varma, että se on sinulle sopiva sijoitusmuoto, on aika avata arvo-osuustili tai osakesäästötili. Molemmat voi avata omaan tai vieraaseen pankkiin tai suomalaiseen rahoitusyhtiöön. Osakkeita säilytetään nykyään aina sähköisesti jommallakummalla tilillä, joten tilin avaaminen on tärkeää ja siinä voi kestää hetki.

Arvo-osuustili on perinteinen tilimuoto osakkeiden säilyttämiseen. Siinä osakkeet ostetaan rahalla ja ohjataan tilille säilytykseen. Jokaisesta osto- ja myyntitapahtumasta menee vero. Osakesäästötili on uudempi tilimuoto, jossa tilille laitetaan rahaa, jolla sitten ostetaan ja myydään osakkeita. Veroa ei makseta jokaisesta kaupasta, joten tili sopii hyvin treidaamiseen.

Se, kumpi tili sinun kannattaa valita, riippuu siitä, miten ja mitä haluat sijoittaa. Huomioi myös se, että osakesäästötilejä voi olla vain yksi per henkilö!

Osakkeiden osto ja myynti

Kun tiedät mitä teet ja sinulla on tili, johon laittaa osakkeet, on aika aloittaa kaupankäynti. Tutustu eri yhtiöihin esimerkiksi Helsingin pörssissä ja sijoita sellaiseen firmaan, johon uskot, mutta jonka arvo on tällä hetkellä mielestäsi alhaalla.

Varsinainen ostotoimeksianto jätetään pankin tai rahoitusyhtiön nettipankissa ja se menee läpi, mikäli joku on valmis myymään osakkeensa annetulla aikavälillä. Toimeksiannossa tulee ilmoittaa se, mitä yritystä haluaa ostaa, monestako osakkeesta on kiinnostunut ja mihin hintaan. Suoritettu toimeksianto veloitetaan arvo-osuustilin hoitotililtä muutaman päivän sisällä. Helsingin pörssi on auki arkisin kello 10-18:30.

Kun olet saanut osakkeet tilillesi, voit seurata niiden arvon muutoksia. Osa osakkeista tarjoaa hyviä osinkoja, joten niitä ei kannata myydä kovin helpolla edes silloin, kun niiden arvo on koholla. Huomioi myös se, että pörssikurssit vaihtuvat nopeasti ja pankkien kautta tehtyyn kaupankäyntiin liittyy aina viive. Näin ollen myynnin suhteen kannattaa olla hyvin kriittinen ja treidausta varten käyttää jotain täysin muuta palvelua.

Älä huolehdi siitä, jos välillä osakkeesi ovat miinuksella. Sitä käy jatkuvasti. Toki konkurssiuhan alla olevan firman osakkeiden myynti edes tappiolla voi olla järkevää, mutta yleisesti ottaen hyvä ohje on olla seuraamatta kursseja liikaa, sillä yleensä ne aina nousevat jollain aikataululla!


Muuta luettavaa muualta:

Nettiruudun sisällöstä löydät paljon luettavaa sarjoista leffoista

Nettiruutu.fi sivusto tarjoaa uutisia, arvosteluita ja paljon muuta leffoista ja sarjoista. Sivustolla pääset lukemaan esimerkiksi cmore , elisaviihde  ja paljon muuta uutisia. Lisää lyödät Nettiruutu.fi nettisivustolta. 

Kahvipavun koostumus

Kahvipapu sisältää vettä, aminohappoja, sokereita, hiilihydraatteja, kuitua, proteiineja, orgaanisia happoja, mineraaleja, lipidejä, kofeiinia ja trigonelliinia. Paahdetussa kahvissa on myös fenolihappoja, flavonoideja ja lignaaneja. Paahtaminen tuottaa kahviin melanoideja. Paahdetun kahvin ja paahtamattoman, vihreän kahvin koostumukset eroavat toisistaan huomattavasti. Niiden ainesosat ovat samat, mutta ainesosien suhteet muuttuvat paahdettaessa. Kahvin kemiallinen koostumus riippuu myös kahvilajista, sijainnista, maaperästä, ilmastosta ja ympäristötekijöistä