Rahastosijoittaminen- miksi aloittaa vuonna 2022?

osakesijoitus rahastosijoittaminen

Rahastosijoittaminen on yksi sijoittamisen muoto ja usein se helpoin tapa aloittaa pitkäaikainen sijoittaminen. Rahastosijoittamista suositellaan usein esimerkiksi pankkien sijoitusneuvonnassa, sillä niissä riski on suhteellisesti pienempi kuin vaikkapa suorissa osakkeissa. Pankeilla on myös oma lehmä ojassa, sillä niillä on usein omia rahastoja, joiden myyminen on osa niiden liiketoimintaa.

Miksi aloittaa rahastosijoittaminen?

Rahastosijoittaminen tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että ostetaan osa valmiiksi kasattua sijoitussalkkua, joka koostuu useamman firman osakkeista ja muista instrumenteistä. Rahastoa hallinnoi jokin yhtiö, kuten pankki tai yksityinen rahoitusalan yritys. Rahasto voi olla passiivinen, jolloin se seuraa tiettyä indeksiä, eikä itsenäisiä päätöksiä juurikaan tehdä. Se voi olla myös aktiivinen, jolloin määrätty salkunhoitaja pitää huolen siitä, että rahaston avulla pyritään voittamaan indeksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Rahastosijoittamista suositellaan usein hyväksi tavaksi aloittaa sijoittaminen ja sitä se kieltämättä on. Rahastoihin kannattaa sijoittaa sijoitusuran alussa, sillä niiden avulla oppii seuraamaan markkinoiden vaihtelua ja vaihteluiden seurauksia ennen kuin varsinainen osakesijoittaminen voi alkaa.

Rahastosijoittaminen ja osakesijoittaminen ovat vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannattaisi sijoittaa pelkästään toiseen luokkaan. Sijoittamalla molempiin oman allokaation mukaan vähentää mukavasti riskiä ja hajauttaa portfoliota, sillä ostamalla rahastoa useamman firman osakkeiden omistaminen mahdollistuu pienemmällä pääomalla.

Rahastosijoittamisen aloittaminen kannattaa siis siksi, koska se on suhteellisen helppo ja pieniriskinen tapa päästä sijoittamisessa alkuun. Vuosi 2022 on mielenkiintoinen vuosi talouden maailmassa, eikä kurssien ennustaminen käy helposti. Pääperiaatteena sijoittamisessa sanotaan kuitenkin olevan ajatus siitä, että paras aika aloittaa on nyt. Tämän perusteella voimme suositella sijoittamisen aloittamista vuonna 2022.

Onko vuosi 2022 hyvä aika sijoittaa rahastoihin?

Vuosi 2022 on ollut haasteellinen sijoittajille. Vielä vuodenvaihteessa yritysten tulokset olivat hyviä ja sijoittamiseen uskottiin. Tuloskasvu oli voimakasta ja elettiin jopa historiallisia aikoja. Korkealta on kuitenkin pitkä matka alas ja osakeindeksien kääntyminen laskuun tapahtui jyrkästi ja nopeasti. Puolessa vuodessa S&P 500 laski noin 25% ja Nasdaq jopa 34%, joten monet sijoittajat ovat nyt pulassa.

Kurssit kuitenkin laskevat ja nousevat, kuten aina. Heikkohermoisimmat sijoittajay myyvät ennenaikaisesti vahinkoja minimoidakseen, mutta pelimiehet ja -naiset käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja ostavat silloin, kun kurssit ovat aallonpohjassa.

Aallonpohjan ennustaminen on vaikeaa ja siihen sijoittamisen ilo ja tuska kiteytyy. Vuonna 2022 OP kuitenkin ilmoitti, että alkuvuonna suomalaiset tekivät osakekauppaa ennätysvauhtia. Eikä kaupankäynti muodostunut pelkästään paniikkimyynneistä vaan salkkuja kasvatettiin oikei roimasti. Uskoa siis on.

Pieniriskisinä nähdyt pienikuluiset rahastot ovat pahasti pakkasella kesällä 2022. Rahastosijoittaminen ei kuitenkaan ole huono idea, mikäli uskoo siihen, että suunta on jollain aikavälillä ylöspäin. Rahastoja omistamalla saa kuitenkin aina korkoa korolle ilmiön, jota pankkitilillä rahoja lepuuttamalla ei saa. Älä kuitenkaan koskaan sijoita enempää, kuin olet valmis menettämään!

Saatavilla on myös paljon muita sijoituskohteita, kuin vain perinteiset rahastot ja osakkeet, kuten hinnanerosopimus. Tutustu siis sijoittamisen mahdollisuuksiin laajasti ja tee päätökset oman riskitasosi mukaan!

Rahastosijoittamisen tulevaisuuden näkymät

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, jollei jopa mahdotonta. Asiantuntijoiden näkemys rahastosijoittamisen tulevaisuudesta on kuitenkin se, että järkevällä talouspolitiikalla ja inflaation hidastumisella osakkeiden ja sitä myötä rahastojen arvon laskeminen saadaan pysäytettyä.

Pieni toivonkipinä on siis ilmassa, että suurin lasku olisi jo takana ja jatkossa tulevaisuus olisi kirkkaampi. On kuitenkin mahdollista, että tilanne pitkittyy ja ongelmat syvenevät, jolloin myös rahastot kyntävät vielä pidemmän aikaa.


Vinkki:

Etsitkö uutta puhelinta itsellesi?

Etsitkö uutta puhelinta itsellesi, mutta et tiedä minkä puhelimen valitset? Tutustu gigantti puhelimet tai dna puhelimet aiheisiin ja saatat löytää itsellesi sopivan puhelimen itsellesi.